Toukokuun lopussa pidettiin yhdistyksen kevätkokous UpCloudin tiloissa. Kokouksessa käytiin läpi kauden 2021 toiminta ja vahvistettiin tilinpäätös. Paikalle saapui hyvin porukkaa ja kokouksen jälkeen meininki jatkui saunatilojen puolella.
Tänä vuonna pääsimme vihdoin viettämään wappua Kaivopuistoon vankkurisauna Vihtorin kanssa. Tänä vuonna päätimme, ettemme halua sijoittaa saunaamme paskahuussien viereen hiekkakentälle. Otimme riskin ja parkkeerasimme peräkärrysaunan mukavasti meren rantaan Ullanlinnanlaiturin kupeeseen.
Tänä vuonna löylyvesien hankinta oli tavallista haastavampi operaatio. Saimme Cafe Ursulalta (kiitos Cafe Ursula vaivasta ja anteeksi) 80 litraa vettä kanistereihin. Loput vedet saadaksemme jouduimme käyttämään mielikuvitusta (vara pj. kirjaimellisesti otti hanasta 1,5litran limsapullolla vettä 80 litraa kanistereihin, hyvä Samuli!).
Kaivopuisto – 1.5.2022 Kiitos kaikille osallistuneille!
Paikalle oli tuotu myös grilli ja kylmälaukku, missä juomia pystyi viilentämään ja ruokaa paistamaan. Päivän aikana saunalla vieraili niin yhdistyksemme jäseniä kuin myös yhteistyökumppaneita, kiinnostuneita kansalaisia ja opiskelijoita. Hulluimmat kävivät aika-ajoin Ullanlinnanlaiturilta uimassa jääkylmässä vedessä. Kokonaisuudessaan päivä oli aurinkoinen ja saimme paljon kehuja saunan käyttömukavuudesta. Toivottavasti taas pian päästään saunomaan Vihtorilla.
Saunoimme huhtikuussa Reaktorin pääkonttorilla ja tapahtuman meille järjesti Vastaiskun pitkäaikainen jäsen Jyri Lehvä.
Reaktorin toimisto sijaitsee aivan Helsingin ydinkeskustassa. Saunaosasto kattaa rakennuksen ylimmästä kerroksesta mitä mahtavimman saunan, hyvät oleskelutilat ja kattoterassin. Vastaisku on vieraillut tässä Reaktorin saunassa myös useita kertoja aikasemmin. Lisäksi olemme vierailleet myös Reaktorin edellisellä toimistolla, jossa oli myös erittäin mukava sauna.
Tervetulo ja tilojen esittely
Saimme alkuun yritysesittelyn ja lisäksi pääsimme esittämään kysymyksiä yrityksen työntekijöille. Yritysesittelyn jälkeen saimme pitsaa ja tilasta löytyi myös erilaisia virvokkeita. Ruokailun jälkeen menimme saunaan ja koska kyseessä on Reaktorin sauna, niin tämä tarkoitti että kaikille riitti samanaikaisesti tilaa.
Reaktorin saunaan mahtuu kerralla noin 15 henkeä.
Ilta oli kaikin puolin erittäin jees ja meiltä oli runsaasti jäsenistöä paikalla. Erittäin suuri kiitos Jyrille saunan järjestämisestä.
Tammikuun sauna: Wolt Tila: Antinkatu 1 Aika: ke 23.1.2019
Tammikuussa saunoimme Woltin viihtyisissä tiloissa Kampin kupeessa.
Alkuun Business Development Lead Toni Kaario sekä Product Lead (ja yksi Woltin perustajajäsenistä) Lauri Andler esittelivät meille lyhyesti Woltin toimintaa, sekä selvittivät eräällekin häirikölle, minkä takia Business Case Leppävaara on ruokakuljetuksille haastava.
Kamppiin ruoka sen sijaan kulkeutuu hyvin, ja ennen saunaa pääsimmekin herkuttelemaan paikalle ihan vain meitä varten kuljetetuilla pizzoilla sekä saunajuomilla.
Woltin sauna on ilahduttavan iso, ja meidänkin parikymmenpäinen joukkiomme mahtui sinne melkein kokonaisuudessaan yhdellä istumalla. Lisäksi plussaa pehmeistä löylyistä, jotka eivät äityneet tukaliksi edes silloin kun vettä heitettiin kiukaalle runsaamman puoleisesti.
Kiitos Wolt ja Hoiman tammikuun saunan hostauksesta! #wolt @woltapp
Tapahtuma: Syyskuun sauna: Frozenbyte Tila: Kuusisaari Ajankohta: pe 23.09.2016
Syyskuisena perjantaina Vastaisku kerääntyi Frozenbyten officelle Kuusisaareen saunomaan, verkostoitumaan ja hengailemaan. Paikalle saapui noin parisenkymmentä vastaiskulaista ja vastaanotto hostien puolelta oli lämmin.
Alkuun Frozenbyten Lauri kertoi Frozenbyten historiasta ja toiminnasta, loppuilta sujui saunomisen ja pelailun merkeissä. Löylyt olivat hyvät, joskin joidenkin herkkäpeppuisten mielestä lauteet lämpenivät poikkeuksellisen lämpimiksi. Juomaa ja ruokaa oli tarjolla kiitettävän reippaasti, ja janoisimpienkin vastaiskulaisten jano saatiin sammutettua.
Tapahtuma: Elokuun sauna Tila: Vihtori @ Eiranranta Ajankohta: pe 19.08.2016
Elokuussa Vihtori oli parkkeerattu Eiranrantaan. Sauna lämpeni mukavasti ja tuulisesta säästä huolimatta meressä tarkeni hyvin uida. Tunnelmaa ja löylyä saunassa riitti vähäisestä osanottaja määrästä huolimatta. Ohikulkijat tulivat kyselemään saunasta ja parille ulkomaalaiselle pääsi kertomaan saunan toiminnasta ja perinteistä.
Loki: Heini Jylhä
Tapahtuma: Toukokuun sauna ja yhdistyksen kevätkokous: Teurastamo Tila: Teurastamo Ajankohta: pe 6.5.2016
Jatkoimme viime vuonna aloitettua perinnettä ja varasimme kevätkokousta varten vuokrasaunan, jolloin saatiin toukokuun Vihtori-saunan lisäksi toinenkin mahdollisuus saunoa. Teurastamon saunatiloissa oli varsin toimiva sauna, joskin pukuhuoneessa oli erittäin tiivis tunnelma varsin napakan kevätkokouksen ajan. Ulkona oli onneksi aurinkoista ja lämmintä, joten kokouksen jälkeen oli kiva viilennellä ulkosalla pöydän ääressä.
Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen mukaiset asiat, sekä luettiin ääneen Vastaiskun edustuskertomus Bastardernan historiikista. Kokouksen jälkeen saunomisen välissä kuunneltiin Suomen alkusarjan matsia Valko-Venäjää vastaan tunnelmallisesti rohisevasta radiosta.
Miinusta kellarimiljööstä ja jyrkähköistä kiviportaista, plussaa lähiympäristön ravitsemusvaihtoehdoista. Vastaiskun porukalle tila oli vähän nafti.
Tapahtuma: Huhtikuun sauna: Haaga-Helian Haalarinkastajaiset Tila: Vihtori @ Hietsu Ajankohta: ke 27.4.2016
Huhtikuun sauna oli vuoden ensimmäinen varsinainen Vihtori-sauna, ja sitä juhlistettiin Haaga-Helian haalarinkastajaisissa. Ilma oli poutainen, ja hyytävän kylmästä tuulesta huolimatta rastilla riitti vilinää niin vastaiskulaisten kun fuksienkin ansiosta. Rastina oli perinteinen saunalaulu, uhkarohkeimmat kävivät saunan lisäksi Itämeressä kylpemässä.
Presidenttikin sattui Lennuineen keskelle haalarinkastajaishumua, mutta saunassa Saulia ei tietojen mukaan näkynyt.
On aina kiva saada Vihtori talviteloilta käyttöön ja löylyt olivat erityisen tervetulleita näin huhtikuisessa kylmyydessä.
Tapahtuma: Tammikuun sauna: Solita Tila: Sokos Hotel Aleksanteri Ajankohta: ti 5.1.2016
Vuoden ensimmäinen sauna saatiin järjestettyä hienosti jo ihan alkukuulle, kun Solitan Kati onnistui järkkäämään meille saunan loppiaisaatolle. Samalle illalle sattui myös Suomen junnujen MM-finaali, joten pieni jännäri alkoi jo hiipiä päivän mittaan.
Harvat ja valitut vastaiskulaiset pääsivät ennen saunaa vilkaisemaan Solitan hulppean moderneita (ja pinkkejä!) toimitiloja ihan Rautiksen tuntumassa, minkä jälkeen suuntasimme Sokos Hotel Aleksanterin saunaan. Saunatilat olivat todella hienot, televisiollinen oleskelutila oli enemmän kuin riittävä noin 20 saunojalle, saunaan mahtui kerralla reilu kymmenen henkeä. Löylyjen välissä pääsi vilvoittelemaan lumisateiselle parvekkeelle.
Solita oli järkännyt meille myös ruokaa ja juomaa, sekä esitteli toimintaansa interaktiivisen presentaation muodossa. Suomi voitti, löyly lensi, ja puheenjohtaja kylpi jäävedessä. Erinomainen startti vuodelle!
Tapahtuma: Joulukuun sauna ja yhdistyksen syyskokous: TRAL Tila: Insinöörit ja ekonomit -talo Ajankohta: to 17.12.2015
Vuoden viimeisen saunan ja yhdistyksen syyskokouksen fasilitoijana toimi tradenomien ikioma yhdistys TRAL ry. Edellisestä TRALin saunasta olikin jo vierähtänyt reilu vuosi, joten oli jo aikakin terästää tietojamme TRALin koulutuspoliittisesta suuntauksesta virvokkeiden ja naposteltavan kera!
Tapahtuma potkaistiin käyntiin TRALin katsauksella, minkä jälkeen jatkoimme ruuan ja kokoustamisen merkeissä. Saunaan päästiin vihdoin seitsemän maissa, ja sitä jatkui noin kolme tuntia. Paikalla oli noin 15 jäsentä, ja ilta sujui varsin mallikkaasti.
Kiitos jälleen kerran liitolle saunaillasta!