Category: vuokrasauna

26 Aug

Vihtorin kesä: Touko-, kesä- ja heinäkuun saunat

Tapahtuma: Kesän saunat
Tila: Vankkurisauna Vihtori, eri lokaatiot
Ajankohta: Kesä 2015
Perinteitä kunnioittaen myös kesällä 2015 saunottiin Vihtorin hellässä huomassa viileästä kesästä huolimatta.
Kesäkauden potkaisi käyntiin Vappusauna Kaivopuistossa, tänä vuonna muuttuneista ohjeistuksista johtuen Kaivohuonetta vastapäätä olevalla parkkipaikalla. Viileähkö sää ei vastaiskulaisia haitannut, ja moni kävi heittämässä talviturkkinsa saunajuomien voimin. Päivän aikana nähtiin hienoja vappusuorituksia ja -muotia, viluisimmat yhdistivät haalarit ja kylpytakin nahkatakkiin.
Varsinaiset kesän Vihtori-saunat avattiin perinteiseen tapaan kesäkuussa Lauttasaaren uimarannan läheisyydessä. Hyinen tuuli piti huolen korkeasta saunan täyttöasteesta sekä lämpötilasta, ja rohkeimmat uskaltautuivat jo uimaan autiolle uimarannalle. Viihdykettä illan aikana tarjosivat taitojaan esittelevät leijalautailijat ja paikalle saapunut vieraileva artisti Movestache.
Heinäkuussa suuntasimme puolestaan Hietsuun tutulle parkkikselle. Keli oli poikkeuksellisen lämmin ja aurinkoinen kesän keskimääräiseen säähän sekä kesäkuun saunan säihin nähden, ja saunojat ottivatkin siitä kaiken ilon irti. Nyt tarkeni jutustella saunan ulkopuolellakin, vaikka merivesi ei ollut ainakaan omaan ihotuntumaan juuri lämmennyt vapusta.
july_2
Loki: Essi Tenho, Teemu Tiilikainen
Kuva: Teemu Tiilikainen

11 Aug

Huhtikuun sauna: Reaktor Innovations

Tapahtuma: Huhtikuun sauna: Reaktor Innovations
Tila: Reaktorin toimisto, Mannerheimintie
Ajankohta: 15.4.2015
Huhtikuussa saunaseura pääsi tutustumaan huippusijainnilla sijaitsevaan Reaktorin toimiston saunaan. Paikalle saapui pari kymmentä vastaiskulaista sekä pari Reaktorin edustajaa. Pääsimme kuulemaan asiaa Reaktorista ja opimme uusia tapoja toimia työpaikalla.
Tarjoilut olivat maittavia ja runsaita. Sauna itsessään oli erittäin tilava, samoin suihkutilat joista oli huikeat maisemat Helsingin keskustan kattojen ylle. Saunassa löylyveden kantamista ei tarvinnut murehtia, sillä lauteiden toiseen reunaan kiukaan viereen oli integroitu kiulu ja vesihana.
Siitä saikin oikein hyvän ja kostean löylyn. Vilvoittelemaan pääsi joko tilaviin pukutiloihin omine kylmäkaappeineen tai liittymällä muiden seuraan kahteen oleskelutilaan. Saunomista jatkettiin kohtalaisen pitkään, vaikka  naiset pääsivätkin omalla vuorollaan aloittamaan saunomisen hyvissä ajoin.

13 Apr

Maaliskuun sauna: aTalent

Tapahtuma: Maaliskuun sauna: aTalent
Tila: aTalentin toimisto, Kamppi
Ajankohta: 26.3.2015
Maaliskuussa pääsimme vierailemaan aTalentin saunatiloissa Kampissa.
Paikalla oli ennätyksellisen paljon populaa niin Vastaiskun kuin aTalentinkin puolesta, ja tarjoilut olivat herkulliset ja runsaat. Tunnelma oli ajoittain oleskeluhuoneen puolella varsin tiivis, mutta sehän ei menoa haitannut. Illan aikana saimme hyödyllistä tietoa rekrymarkkinoilta, minkä lisäksi pääsimme vaihtamaan ajatuksia aTalenttilaisten kanssa työnhausta ja vähän muustakin.
Sauna oli tilava ja sopivan kostea, joskin helmikuun kirous toistui ja kiuas pääsi viilenemään kesken illan. Lämpöä haettiin siis välillä oleskeluhuoneen puolelta, ja nesteytys ainakin muistui kiukaan heräilyä odotellessa.

13 Apr

Helmikuun sauna: Asianajotoimisto Nystén & Co. Oy

Tapahtuma: Helmikuun sauna: Asianajotoimisto Nystén & Co. Oy
Tila: Nysténin toimisto
Ajankohta: 11.2.2015
Pääsimme palaamaan Asianajotoimisto Nystén & Co. Oy:n lähes kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen.
Poppoota oli paikalla noin viitisentoista, ja sauna oli lämpimänä jo ensimmäisten saapuessa paikalle. Liikkeelle lähtö oli kuitenkin hitaamman puoleista – kuka söi vielä eväitä, kuka odotteli uima-asukuljetusta – joten kun lopulta päästiin saunomaan asti, sauna ehti jo hiipua ja sitten odoteltiin hetki uudelleenlämmitystä.
Tilava oleskeluhuone takasi kuitenkin viihtyvyyden saunatauonkin ajaksi. Kaiken kaikkiaan mukava keskiviikon sauna keskellä Helsinkiä.

10 Feb

Tammikuun sauna: Fraktio

Tapahtuma: Tammikuun sauna: Fraktio
Tila: Fraktion toimisto, Pasila, Helsinki
Ajankohta: 30.1.2015
fraktio_1Fraktio_2
Tammikuussa saunoimme hulppeasti Fraktion tiloissa Pasilassa. Saunatiloihin kuului kolme saunaa ja uima-allas. Tapahtumaan osallistui Vastaiskusta noin 20 henkeä ja Fraktiokin oli paikalla hyvin edustettuna koko illan. Tarjoilut tulivat Fraktion puolesta ja ilta ei tämän vuoksi, tavanomaisesta perjantaisaunasta poiketen, jatkunutkaan läheiseen viihderavintolaan.
Saunominen aloitettiin hyvissä ajoin alkuillasta, mutta allekirjoittaneen poistuessa paikalta yhden jälkeen yöllä sauna ei ollut vielä tyhjä. Ujoimmille saunojille oli varattu omat naisten- ja miestensaunat, mutta suurin osa valitsi kuitenkin yhteisen edustussaunan. Illan aikana nähtiin ”leikkimielinen” vesilentopallo-ottelu Fraktio vs. Saunaseura Vastaisku, joka päättyi Vastaiskun murskavoittoon. Urheilun jälkeen oleskelutiloissa pääsi nauttimaan runsaasta ruoka- ja juomavalikoimasta. Jo lähes perinteeksi noussut Nahka-Samin ”Tulipallo” lähti illan aikana kiertoon ja myös Fraktio sai siitä osansa.
Fraktio_3
Kuvat: Teemu Tiilikainen
Loki: Tiina “Naisasiamies” Hiltunen

09 Dec

Lokakuun sauna: TRAL ja marraskuun sauna: Danske Bank

Tapahtuma: Lokakuun sauna: TRAL
Tila: Ekonomitalo, Itä-Pasila, Helsinki
Ajankohta: 16.10.2014
Lokakuussa meitä saunotti rakas liittomme TRAL ry. Vuokrasauna sijaitsee Ekonomitalon ylimmässä kerroksessa, jossa tilaan kuuluu hulppea lähes 15 hengen sauna, kattojen ylle avautuva parveke sekä kokostila. Tila ei ollut tapahtumapaikkana uusi, sillä olemme täällä jo saunoneet useampana vuonna. Tänä vuonna tapahtumaan osallistui noin 20 henkeä ja ilta oli menestys. Kiitos jälleen liitolle, kun päästiin saunomaan.
 
Tapahtuma: Marraskuun sauna: Danske Bank
Tila: Danske Bankin pääkonttori, Pohjois-Haaga, Helsinki
Ajankohta: 14.11.2014
Saunaseuran historian toinen kerta, kun pääsimme vierailemaan Danske Bankilla. Tänä vuonna emme päätyneet vuodesta 2012 tuttuihin tiloihin, jotka sijaitsevat lähempänä pääsisäänkäyntiä, vaan tämän sijaan vaelsimme läpi sokkeloisen konttorin vielä tunnelmallisempiin tiloihin rakennuksen  eteläsiipeen. Tilat kattoivat kokoushuoneen sekä noin 10 hengen saunan. Löylyt olivat hyvin pehmeät, joten tämän puolesta olisi voinut toivoa, että kiukaan termostaattia olisi voinut säätää. Tapahtumaan osallistui noin 15 henkeä ja koska kyseessä oli perjantai, niin jatkoimme tilaisuuden jälkeen iltaa Haagan läheiseen Cafe Lemon Bar:n.
Kiitos jäsenellemme Lotalle saunan järjestämisestä.
2014-11-14 22.02.30
Teksi: Arttu U

29 Oct

Syyskuun sauna: Otaniemi

Tapahtuma: Syyskuun sauna: Otaniemi
Tila: Teekkarikylä, Otaniemi, Espoo
Ajankohta: 13.9.2014
Syyskuussa meidät kutsuttiin saunomaan tässä artikkelissa nimeltä mainitsemattoman teekkarikerhon tiloihin jokseenkin salaiseen sijaintiin Otaniemen Teekkarikylän ytimeen. Meitä isännöi kaksi kerhon vanhempaa jäsentä ja Vastaiskun puolelta tapahtumaan osallistui noin kymmenkunta jäsentä. Ilta oli erittäin mieluinen, sillä tässä yhdistyi niin verkostoituminen, saunominen kuin myös sopiva humalatila.
Kerhotila on kokonaisuudessaa upea ja edustaa Otaniemen maanalaisen opiskelija-alakulttuurin parhaimmistoa. Tilasta löytyy baari, olohuone, pari luxus-vessaa ja saunaosasto. Lisäksi täältä löytyi myös sopivissa määrin teekkarijäynää. Valitettavasti kuvauskiellosta johtuen en voi jakaa kuvamateriaalia illasta.
Kuten myös pystyi olettamaan, niin osa jäsenistöstämme ei koskaan löytänyt ohjeistuksista huolimatta paikalle. Tmi Nahka-Sami esitteli jälleen tulipallonsa, josta myös teekkarit saivat osansa. Illasta jäi mieleen vain yksi kysymys: “Miksi jäynävessassa ei soinut Marvin Gayen Sexual Healing?”
Loki: Arttu

19 Sep

Touko-, kesä-, heinä- ja elokuun saunat

Vihtori oli kuluneen kesän kovassa käytössä ja monessa eri sijainnissa. Saunoissa vieraili kesän myötä useita Vastaiskun jäseniä ja myös muita vieraita.
Ohessa pientä lokia kesän tapahtumista.
Tapahtuma: Toukokuun sauna – Vappusauna
Sijainti: Kaivopuisto, Helsinki
Ajankohta: 1.5.2014
Kiitokset kaikille Vappusaunassa käyneille! Saunassa taisi olla jatkuvalla syötöllä n. 15 saunojaa eli kun paikka vapautui, niin uusi saunoja tuli tilalle, mikä on selitettävissä vappupäivän surkealla säällä (n. 10 – 15C ja rankkasadetta.) Tällaista saunatungosta ei ole nähty moneen vuoteen.  Sauna oli jopa niin suosittu, että loppuillasta sen tyhjentämiseksi tarvittiin ulkopuolista apua. 😉

Tapahtuma: Kesäkuun sauna – Vihtori
SijaintiLauttasaari, Helsinki
Ajankohta: 25.6.2014
Kesäkuussa jatkunut kylmä ilma piti huolen siitä, että meidän vankkurisauna oli tapahtuman hitti. Tapahtumaan osallistui noin 15 henkeä ja paikalle roudattiin myös grilli. Tapahtumahetkellä seuran uusin koejäsen “Nahka-Sami” esitteli jäsenistölle Fireball-mauste-/yrttiliköörin, joka osoittautui ennakkoluuloista huolimatta erittäin juotavaksi.

Tapahtuma: Heinäkuun sauna – Vihtori
SijaintiHietaniemen ranta, Helsinki
Ajankohta: 23.7.2014
Heinäkuussa kuljetimme Vihtorin Hietaniemen rantaan eli Hietsuun. Läkähdyttävä 30 asteen helle ja aurinkoa lähes pilvettömältä taivaalta, olimmeko kuolleet ja uudelleensyntyneet paratiisiin? Suomen kesä antoi meille parastaan ja pääsimme runsain osanottajajoukoin nauttimaan saunasta.

Tapahtuma: Elokuun sauna – Palosaunan kanssa
Tila: Eiranranta, Helsinki
Ajankohta: 23.8.2014
Vettä oli satanut tauotta jo lähes kaksi viikkoa ja sademäärät vastasivat päiväntasaajan alueiden monsuuneja ilman trooppista lämpöä. Meitä tämä ei häirinnyt ja otimme haasteen vastaan, ja näin ollen sauna tuotiin Eiranrantaan. Tapahtumaan osallistui myös Palosauna omalla vankkurisaunallaan.
Vihtori vai PaloSauna? (vai SUMMERSAUNA?) 😉
SUMMERSAUNA!?! En vielä aikaisemmin maininnut, että meidän saunojen naapuriin sattui rantautumaan Summersauna saunalautta, johon halukkaat pääsivät tutustumaan. Saunalautta oli laiturissa ankkuroituna noin pari tuntia, jonka jälkeen saunan vuokrannut seurue jatkoi Helsingin saaristoon. Jos satutte lukemaan, niin kiitos Vodka-shoteista!
Mielestäni illan parhaimmat löylyt antoi Palosauna, mutta tunnelmataan Vihtori on edelleen voittaja (vaikkakin Palosaunassa soi lähes tauotta Samuli Edelman.) Jos nämä kaksi vannkurisaunaa laitetaan vastakkain, niin voinen todeta, että Palosaunan suunnitteluun ja rakentamiseen on nähty huomattamasti enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa. Tosin miinuksena täytyy mainita, että Palosauna on kooltaan sen verran iso, että tätä ei saa kuljettaa B-kortilla. Koska tämä saunojen arvostelija on puoluellinen, niin mielestäni selvä voittaja on Vihtori. 🙂
Embedded image permalink
Lisää kuvia ja menoa Twitterissä https://twitter.com/vastaisku
Kuvat: Antti Ollila, Artturi Kojonen ja Arttu Uskali
Loki: Arttu Uskali

24 Apr

Maaliskuun sauna: Kokkipojat

Tapahtuma: Maaliskuun sauna: Kokkipojat
Tila: Kokkipojat, Helsinki
Ajankohta: 12.3.2014

12:12 <+R2> macmula: vuodatas tähän kanavalle mielipitees maaliskuun saunasta a lá jussin wall of text-tyyliin
12:17 <+macmula> missä me oltiin
12:17 <+macmula> ifillä?
12:26 <@bldr> cockipojat
12:31 <+macmula> mjaa se
12:31 <+macmula> R2: toi on vähän niinku sama jos mä menisin hedbergin kanssa samaan hissiin ja sit siel sanoisin “sano jotain hauskaa”
12:31 <+macmula> eli fuck you

10 Mar

Helmikuun sauna: If

Tapahtuma: Helmikuun sauna – If – Don’t You Worry ’bout A Thing
Tila: IF, Espoo
Ajankohta: 28.2.2014
2014-02-28 17.49.552014-02-28 17.50.392014-02-28 17.50.17
Pääsimme helmikuun saunassa tutustumaan IF:n uuteen pääkonttoriin Espoossa. Kaikkiaan tapahtumaan osallistui noin 24 innokasta Vastaiskun jäsentä. Tapahtumassa kuulimme IF:n yritysesittelyn sekä  vakuutusalan historiaa. Suuri kiitos  Kaisalle tapahtuman järjestämisestä.
IF:n saunatila jakautuu kahteen osaan: neuvottelu- ja kylpytilaan. Kylpy- ja neuvottelutila ovat kokonaisuudessaan kooltaan suuri ja 24 henkeä mahtui tänne vallan mainiosti. Pukuhuoneeseen sopii kerrallaan noin 10 henkeä ja saunaan puolestaan noin 15 henkeä. Valitettavasti tilasta ei ole varsinaisesti suoraa pääsyä pihalle, mutta pihalle pääsee kuitenkin vilvoittelemaan pääaulan kautta. Saunaan sai tuoda omat juomat.
Sauna on muodoltaan puoliympyrä ja lämpö jakautuu suhteellisen tasaisesti kaikille lauteille, lukuunottamatta “ilmanvaihtolaudetta”. Näin ollen mielestäni suurin miinus saunasta tuleekin keskiosan istumapaikoista, joihin ilmanvaihto kohdistuu hyytävän kylmästi. Älkää päästäkö lölymestaria istumaan näille paikoille 😉 . Kattorakenteisiin istutetut LED-valaisimet hoitavat saunan valaisun ja nämä luovat tilaan mielyttävän ambienssin. Valaisu ei jätä tilaa hämyiseksi vaan valoa on juuri luonnollisen sopivasti.
Mielestäni löylyt olivat keskimäärin  paremmat kuin esimerkiksi tammikuun saunassa, jossa kiuasta joutui toisinaan rääkkämään että lämpöä sai levitettyä koko tilaan. Tässä saunassa löylyä sai heittää juuri niin kuin toivoi sen vaikuttavan kauttaaltaan tilan lämpötilaan lukuunottamatta ilmanvaihtolaudetta. Sauna palveli mukavasti kaikkia saunojia ja osanottajat jaksoivat saunoa loppuun asti ja näin ollen saunan arvosanaksi mudostuukin 4- / 5 vastaa. Saunan jälkeen jatkoimme Helsingin yöhön ja kävimme tutustumassa Ravintola Wanhaketun juomatarjontaan. Tapahtuma saa kokonaisarvosanaksi 4 / 5 vastaa.
Sauna-arvio

logo_pienilogo_pienilogo_pienilogo_pieni 

4- / 5

Tapahtuma-arvio

logo_pienilogo_pienilogo_pienilogo_pieni

4 / 5

Arvostelu: Arttu Uskali