14
Mar
Maaliskuun sauna 2026 – Helsingin Saunalautta – Helsinki By Sea
13.3.2026
Vuosaari, Helsinki
Saunasielujen kohtaaminen Kallalahdessa
Perjantai, kolmastoista päivä. Maaliskuun ilta oli laskeutunut Helsingin Saunalautalle, joka keikkui Kalkkihiekantorin laivalaiturin varjossa. Sää oli alkukeväisen kirkas ja petollinen: aurinko oli hetkeä aiemmin paistanut kirkkaalta taivaalta, mutta nyt meri oli muuttunut hyiseksi ja tuuli kuiski muinaisia loitsuja, jotka vain harvat ymmärsivät.
Meitä oli yhdeksän vastaiskulaista, jotka olivat kokoontuneet tämän talvisen kelluvan temppelin äärelle. Saunalautan isäntä tuli meitä vastaan laiturille ja hänen sanansa kertoivat meille lautan käytännön salat. Hän näytti meille tien saunalautalle esitellen lautan pääsaunan ja pukuhuoneen, sallien meidän myös koetella kannella olevien tynnyrisaunojen lämpöä.
Tuli ja vesi – ikuiset vastakohdat
Saunalautan pääsaunan sydän oli Harvian puukiuas, kuin elävä olento, jota syötimme haloilla. Tuli nieli klapit, ja vesi kiukaalla muuttui höyryksi – ei karkeaksi ja pistäväksi kuten sähköisissä kiuaskammioissa, vaan pehmeäksi ja kosteaksi kuin vasta leivottu täytekakku, kuin unohduksen kuiskaus iholla. Yksityisen saunan lauteilla istui meistä viisi, tiiviisti kuin salaliittolaiset, ja lisäkapasiteetti julkisen saunavuoron tynnyrisaunassa varmisti, ettei kukaan jäänyt kylmän armoille. Loppuillasta myös pääsaunan seisomapaikat kelpasivat ja kakki mahtuivat sisään nauttimaan löylyistä.
Ja sitten oli meri, ja sen päällystämä useamman sentin jää. Se avasi maiseman Vuosaarenselän merimaisemaan. Meri näytti kätkevän suomalaista kansallisromantiikkaa ja uponneita unelmia. Useimmat meistä, ikuisen totuuden etsijät, astuivat avannon mustaan aukkoon jäässä. Se oli kuin portaali unien ja todellisuuden välillä, ainakin lämpövaihtelusta syntyneen euforian perusteella. Kylmyys oli kuin viiltävä totuus, joka vei järjen ja jätti jälkeensä vain puhtaan olemassaolon tunteen. Yhä useampi meistä kävi siellä monta kertaa, ehkä etsien vastausta, jota ei voitu lausua tai ymmärtää.
Unohduksen juomat ja kohtalon pohdinta
Pukuhuoneen pieni tila oli valaistu kynttilöillä, niiden liekit tanssivat hitaasti, kuin kertoen tarinoita ajattomuudesta. Vastaiskulaiset oli varustautunut erilaisin saunavirvokkein, joita säilytettiin ulkoilman ja jääkaapin kylmässä syleilyssä – kokista, olutta ja lonkeroa, juomia joilla rentouduttiin ja unohdettiin arjen kiireet.
Saunan lauteilla, savun ja höyryn keskellä, keskustelu kääntyi Vastaiskun nykytilaan ja tulevaisuuteen. Miten kehitetään toimintaa? Miten saadaan innostettua lisää saunojia? Näistä asioista piti miettiä, jotka tuntuivat sekä merkityksellisiltä että epätoivoisilta inhimillisen olemassaolon haurauden rinnalla. Mutta syvimmät keskustelut ovat juuri ne, jotka jäävät saunan lauteille.
Saunasielujen kohtaaminen ajattomuudessa
Merkittävin anti oli ehkä tämä: pääsi näkemään muita Vastaiskulaisia, noita saunojen sieluveljiä ja -sisaria, nauttimaan hyvistä löylyistä ja rentoutumaan illasta, joka ei ehkä koskaan päättyisi. Se oli tiivis, ystävällinen ja kulttuuririkas kohtaaminen.
Kun kello löi puoli yhdeksän, fiilis asteikolla yhdestä kymmeneen oli kymmenen, täydellinen. Mutta sen hinta oli ymmärrys siitä, että saunatapahtuman täydellisyyskin on vain hetkellinen illuusio. Lautta jäi keikkumaan aalloille, sen valot loistaen hämärässä, mutta lauteiden salaisuudet jäivät kanssamme, yhdeksän sielun kohtaamiseksi ajattomuudessa.
Teksti: Arttu
Kuvat: Arttu & Aki
