Helmikuun sauna: Fraktio

Tammikuun sauna: Fraktio
Tila: Fraktion toimisto ja saunatilat, Helsinki
Ajankohta: pe 10.2.2017
Helmikuussa keräännyimme ohjelmistoyritys Fraktiolle saunomaan. Paikalle oli työviikon päätteeksi saapunut noin parisenkymmentä vastaiskulaista.
Ilta aloitettiin Perjantaipresiksellä, joka on Fraktion jokaviikkoinen rento tapahtuma. Koulutuksen ja after workin yhdistelmssä joku oman alansa asiantuntija opettaa muille jotakin kiinnostavaa. Aiheet vaihtelevat teknologiasta bisnekseen ja yrityskulttuurista esimerkiksi frisbeegolfiin.
Tällä kertaa Perjantaipresiksen veti Vastaiskun jäsen ja F-Securella kybertulkkina työskentelevä Janne Kauhanen. Janne veti meille presiksen aiheesta “Red Teaming – Hyökkääjän housuissa“. Saimme kuulla suut auki loksauttaneita tarinoita siitä, miten tietoturva-alan ammattilaiset omaksuvat hyökkääjän roolin ja testaavat asiakasyritysten haavoittuvuuksia moninaisilla luovilla tavoilla.
Presiksen jälkeen siirryttiin Fraktion toimistorakennuksen kellaritiloissa sijaitseviin saunatiloihin. Vastaiskulaisten lisäksi paikalla oli fraktiolaisia sekä muita perjantaipresikseen tullutta porukkaa, joten väkeä riitti, mutta sopu sijaa antoi. Tiloissa oli erinomaisen saunan lisäksi myös iso uima-allas, joten illan aikana päästiin kuumien löylyjen sekä hyvien tarjoilujen lisäksi nauttimaan muun muassa vesilentopallosta altaassa.
Iso kiitos Fraktiolle saunan houstaamisesta!

Saunan lounge-tilat ennen saunojien tilanvaltausta

Janne Kauhanen ennen perjantaipresiksen alkua.

Tammikuun sauna: Columbia Road

Tammikuun sauna: Columbia Road
Tila: Columbia Roadin toimisto & SEK:in saunatilat, Helsinki
Ajankohta: to 5.1.2017
Vuoden 2017 ensimmäinen saunailta vietettiin Eerikinkadulla Columbia Roadin hostaamana. Loppiaisaatto oli 20 asteen pakkasesta huolimatta houkutellut paikalle peräti 25 vastaiskulaista.
Keväällä 2016 perustettu Columbia Road on Futuricen nopeasti kasvava tytäryritys, joka tarjoaa konsultointipalveluja verkkokauppaan, käyttäjäkokemukseen ja kasvuun liittyen. Sauna alkoikin tiiviillä tietopaketilla firman toiminnasta sekä siitä, millaista on suunnitella tulevaisuuden verkkopalveluita. Terveiset olivat, että (etenkin) hyville ohjelmoijille ja visionäärisille suunnittelijoille on aina tarvetta (Columbia Roadin avoimet paikat löytyvät täältä). Esittelyiden päätteeksi Foodoran polkupyörälähetti toi paikalle pöydän täydeltä Pizzariumin pizzaa, jotka katosivatkin nopeasti parempiin suihin.
Kylläisinä siirryimme saunan puolelle. Saunana toimi talon kattohuoneistossa sijaitseva mainostoimisto SEK:in sauna. Sieltä löytyi hienot edustustilat ja terassi, josta oli komeat näkymät Helsingin kattojen ylle. Rohkeimmat uskaltautuivat löylyjen välissä terassille nenäkarvoja jäädyttämään. Myös saunasta aukesi hieno ikkunanäkymä kaupungille. Istumatilaa saunassa oli vähän naftisti eikä ns. etupylly-takapylly-järjestelyltä vältytty, mutta onneksi löylyt osoittautuivat erinomaisiksi. Kahden kiukaan voimin saunottiin iltaan asti.
Saunalta iltaa jatkettiin vielä tien toiselle puolelle karaokeravintola Anna K:hon, jossa löylyistä raukeat vastaiskulaiset ja illan isännät kajauttivat ilmoille sulosoinnun jos toisenkin.
Kiitos Columbia Road saunan järjestämisestä ja Sampo, Ilkka ja Matti isännöinnistä!

Kuva: Mari Eskelinen

Lokakuun sauna: Fortinet

Lokakuun sauna: Fortinet
Tila: Life Science Center, Keilaranta, Espoo
Ajankohta: to 13.10.2016
Lokakuun saunan aiheena oli yritysvierailu Fortinetin isännöimänä. Tämä globaali tietoturvayritys toimii Suomessa pääasiassa Espoon Keilarannassa sijaitsevan Life Science Centerin tiloissa. Rakennuskompleksin ylimmässä kerroksessa sijaitsevat väljät ja tyylikkäät saunatilat tarjosivat loistavan paikan tutustua yritykseen toimintaan yritysesittelyn ja tietysti saunomisen merkeissä. Samalla tilaisuus mahdollisti mukavat puitteet Vastaiskun sääntömääräiselle syyskokoukselle.
Mielenkiintoisen yritysvierailun aihe keräsi paikalle runsaasti Vastaiskun jäseniä, yhteensä 23 kappaletta. Aluksi tilaisuuden isäntä, Vastaiskun perustajajäsen Janne Paananen piti kattavan yleisesittelyn yrityksen toiminnasta. Monelle osallistujalle tämä oli varsin tervetullutta tietoa, sillä globaalista ja kansainvälisesti suuresta koostaan huolimatta Fortinet yrityksenä oli melko lailla tuntematon. Janne onnistui esittelyssään hyvin ja varmasti jokaiselle yritys on astetta tai paria tutumpi nyt jatkossa – ja ennen kaikkea varteenotettavan oloinen tekijä tietoturva-asioihin liittyen.
Yritysesittelyn jälkeen oli aika nauttia talon tarjoiluista, jollaisena toimi runsas ja herkullinen uunimakkara – perunasalaattimenu, jonka kyytipoikana oli erilaisia asiaankuuluvia ruokajuomia janoa sammuttamaan. Ruokailun yhteydessä hoidettiin Vastaiskun sääntömääräisen syyskokouksen pitäminen, joka sujui perinteiseen malliin tehokkaalla tahdilla, mutta kattavasti.
Loppuilta sujui mukavasti saunomisen merkeissä. Kuten todettu, saunatilat tarjoavat varsin tyylikkäät ja väljät puitteet saunomisaktiviteettien harjoittamiseen: itse löylyhuoneeseen mahtui kerralla likimain 15 saunojaa ja sen yhteydessä oli mukava katsoa lähes koko seinän kokoisesta ikkunasta avautuvia maisemia. Suihku- sekä pukuhuonetilat ajoivat hienosti asiansa nekin. Ainoana pienenä miinuksena tuli todettua, että saunatilojen laattalattiat olivat märillä jaloilla käveltäessä varsin liukkaat. Vastaisku suosittelee siis kohtuutta alkoholinkäytössä saunomisen yhteydessä, jotta vältetään helpommin isoimmat onnettomuusriskit 🙂
Kiitokset Fortinet!
Loki: Ville Niilekselä

Syyskuun sauna: Frozenbyte

Tapahtuma: Syyskuun sauna: Frozenbyte
Tila: Kuusisaari
Ajankohta: pe 23.09.2016
Syyskuisena perjantaina Vastaisku kerääntyi Frozenbyten officelle Kuusisaareen saunomaan, verkostoitumaan ja hengailemaan. Paikalle saapui noin parisenkymmentä vastaiskulaista ja vastaanotto hostien puolelta oli lämmin.
Alkuun Frozenbyten Lauri kertoi Frozenbyten historiasta ja toiminnasta, loppuilta sujui saunomisen ja pelailun merkeissä. Löylyt olivat hyvät, joskin joidenkin herkkäpeppuisten mielestä lauteet lämpenivät poikkeuksellisen lämpimiksi. Juomaa ja ruokaa oli tarjolla kiitettävän reippaasti, ja janoisimpienkin vastaiskulaisten jano saatiin sammutettua.

Elokuun sauna: Vihtori Eiranrannassa

Tapahtuma: Elokuun sauna
Tila: Vihtori @ Eiranranta
Ajankohta: pe 19.08.2016
Elokuussa Vihtori oli parkkeerattu Eiranrantaan. Sauna lämpeni mukavasti ja tuulisesta säästä huolimatta meressä tarkeni hyvin uida. Tunnelmaa ja löylyä saunassa riitti vähäisestä osanottaja määrästä huolimatta. Ohikulkijat tulivat kyselemään saunasta ja parille ulkomaalaiselle pääsi kertomaan saunan toiminnasta ja perinteistä.
Loki: Heini Jylhä

Kesäkuun sauna: Murhasauna

Tapahtuma: Kesäkuun sauna: Murhasauna
Paikka: Vihtori @ Murhaniemi, Bodom
Ajankohta: la 4.6.2016
Saunoimme Vihtorilla ensimmäistä kertaa Bodomjärvellä 4.6.2016. Tapahtumapäivämäärä liippasi hyvin läheltä Bodomjärven murhien vuosipäivää.
Vihtori parkkeerattiin Murhaniemen hiekkarannalle, jonne myös pystytettiin yöpyjien teltat Vihtorin läheisyyteen. Valitettavasti tällä kertaa sää ei suosinut tapahtumaa, sillä lämpötila lähenteli 10:ta astetta ja tuuli oli kova. Ohjelmaan kuului murhamysteerin selvittämistä, grillausta ja saunomista.

Toukokuun sauna ja yhdistyksen kevätkokous: Teurastamo

Tapahtuma: Toukokuun sauna ja yhdistyksen kevätkokous: Teurastamo
Tila: Teurastamo
Ajankohta: pe 6.5.2016
Jatkoimme viime vuonna aloitettua perinnettä ja varasimme kevätkokousta varten vuokrasaunan, jolloin saatiin toukokuun Vihtori-saunan lisäksi toinenkin mahdollisuus saunoa. Teurastamon saunatiloissa oli varsin toimiva sauna, joskin pukuhuoneessa oli erittäin tiivis tunnelma varsin napakan kevätkokouksen ajan. Ulkona oli onneksi aurinkoista ja lämmintä, joten kokouksen jälkeen oli kiva viilennellä ulkosalla pöydän ääressä.
Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen mukaiset asiat, sekä luettiin ääneen Vastaiskun edustuskertomus Bastardernan historiikista. Kokouksen jälkeen saunomisen välissä kuunneltiin Suomen alkusarjan matsia Valko-Venäjää vastaan tunnelmallisesti rohisevasta radiosta.
Miinusta kellarimiljööstä ja jyrkähköistä kiviportaista, plussaa lähiympäristön ravitsemusvaihtoehdoista. Vastaiskun porukalle tila oli vähän nafti.

Huhtikuun sauna: Haalarinkastajaiset

Tapahtuma: Huhtikuun sauna: Haaga-Helian Haalarinkastajaiset
Tila: Vihtori @ Hietsu
Ajankohta: ke 27.4.2016
Huhtikuun sauna oli vuoden ensimmäinen varsinainen Vihtori-sauna, ja sitä juhlistettiin Haaga-Helian haalarinkastajaisissa. Ilma oli poutainen, ja hyytävän kylmästä tuulesta huolimatta rastilla riitti vilinää niin vastaiskulaisten kun fuksienkin ansiosta. Rastina oli perinteinen saunalaulu, uhkarohkeimmat kävivät saunan lisäksi Itämeressä kylpemässä.
Presidenttikin sattui Lennuineen keskelle haalarinkastajaishumua, mutta saunassa Saulia ei tietojen mukaan näkynyt.
On aina kiva saada Vihtori talviteloilta käyttöön ja löylyt olivat erityisen tervetulleita näin huhtikuisessa kylmyydessä.

Helmikuun sauna: SLM Finland Oy / Pizza-online.fi

Tapahtuma: Helmikuun sauna: SLM Finland Oy / Pizza-online.fi
Tila: Plaza Loiste, Vantaa
Ajankohta: pe 12.2.2016
Jäsenemme Mika SLM Finlandista järkkäsi meidät saunomaan Plaza Business Parkin Loisteeseen, kattokerroksen saunaan.
Saunatilat olivat kerrassaan lokoisat, lauteille mahtui kymmenisen henkeä samaan aikaan, ja katetulla terassilla oli jopa palju! Erityisesti paljun täyttöaste oli korkea koko illan, mutta sauna, suihkut ja oleskeluhuone olivat tasaisemmin miehitettyjä. Loppuillasta jopa kiukaan kivet alkoivat olla melko kosteassa kunnossa, joten jouduimme ottamaan pientä breikkiä löylyistä ja syventymään kiukaan säätöjen tutkimiseen.
Saunaeväiksi meille oli varattu virkistäviä juomia sekä tietenkin uunituoretta pizzaa! Paikalle kerääntyi noin 20 vastaiskulaista, ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.
slm
Kuva: Sergei Prohhorov