Marraskuun sauna 2023 / Fellowmind

Marraskuun sauna järjestettiin tänä vuonna Fellowmindin tiloissa.
Sateinen torstai-ilta ei onnistunut lannistamaan innokkaimpia saunojia ja paikalle saapuikin n. 14 henkinen saunafanaatikkojen joukko.

Ilta aloitettiin maittavalla riistakäristystarjoilulla josta pointsit kotiin järjestäjälle! Oli hyvää!
Itse sauna osoittautui todella tilavaksi tumman puhuvien lauteidensa kanssa. Naisilla miehille oli omat pukuhuoneet ja suihkutilat. Kaiken kruunasi saunan yhtenä seinänä toimiva lasinen ikkuna josta näki suoraan juhlatilaan. Näin ollen kaikki pääsivät nauttimaan saunahengestä, vaikka eivät olisikaan astuneet rohkeasti lauteille.

Parvekkeen puolella taas löytyi poreamme joka päätyi runsaaseen käyttöön. Kuplatoimintojen testaus meinasi jossain vaiheessa mennä nauruksi erinäisten pieruvitsien saatosta, mutta tämä onnistuttiin välttämään viimetingassa.

Ennen saunaa Fellowmindin Olavi Ikonen piti mielenkiintoisen esittelyn Fellowmindista yrityksenä.

Oli taas mukava viettää ilta seuralaisten kesken ja nauttia virvokkeita pitkästä aikaa. Allekirjoittanut ei ennen tätä iltaa, ollut päässyt mukaan Saunaseuran tapahtumiin erinäisistä syistä joten tapahtumalle oli tilaisuutta.

Iso kiitos Fellowmindille ja Olavi Ikoselle tapahtuman järjestämisestä!

Jussi Mukkala
Sankariluokituksen saunoja
Helsingissä 20.12.2023

Huhtikuun sauna 2023 / Bluugo

Kevät alkoi tänä vuonna noin aprillipäivän tienoilla ja aurinkoisesta säästä saatiin nauttia myös keskiviikkona 12.4.2023, kun pääsimme löylyttelemään huhtikuun saunaa Bluugon toimiston yläkerrassa sijaitsevan saunaosaston tiloissa. Itse reippailin aurinkoisessa kelissä kävellen Bluugolle, jonka toimisto sijaitsee aivan Mannerheimintien pohjoispäädyssä Ruskeasuolla. Sijainti on kieltämättä erittäin hyvä ja joku osasikin mainita että siitähän pääsee helposti bussilla myös suoraan Kontulaan. Aikaisin paikalle saapuneina ehdimme muutaman jäsenen kesken ihastella Mannerheimintien iltapäiväruuhkaa ja fiilistellä kesän lähestymistä.

Huhtikuun saunan Bluugolla järjesti jäsen Antti Sarasma, joka oli kellontarkasti vieraita vastassa Manskun puoleisella sisäänkäynnillä, josta päästiin siirtymään hyvinkin vaikuttavan aulan kautta hisseillä yläkerran toimistotiloihin odottelemaan, että loputkin porukasta pääsee paikalle. Odotellessa ylimmässä kerroksessa sijaitseviin saunatiloihin siirtymistä porukka pääsi hetkeksi istahtamaan ja ihastelemaan varsin vaikuttavia näköaloja toimistotilojen ikkunoista, joista avautuivat näkymät länteen Mannerheimintien yli ja itään kohti Keskuspuistoa ja Pasilaa. Paikan päällä kuultuna knoppitietona mainittakoon, että toimistotalon viereisessä herttaisessa siirtolapuutarhassa on pitänyt mökkiä myös Suomen tasavallan 11. presidentti Tarja Halonen. Toimistotiloissa oli paikalla myös joitakin bluugolaisia, joita jäsenet kävivät jututtamassa ja janoisimmat saivat itselleen jo toimiston jääkaapista kylmiä virvokkeita.

Porukan saavuttua paikalle siirryimme yhdessä ylimmän kerroksen sauna- ja kokoustiloihin, jotka ovat ko. toimistotalon vuokralaisten varattavissa ja käytettävissä. Neuvottelutilat vakuuttivat, löytyi pitkä pöytä, videotykki ja yllättävän mukavat tuolit missä olisi helposti jaksanut kuunnella pidemmänkin yritysesittelyn. Kun viimeinenkin jäsen saatiin vihdoin paikalle aplodien saattelemana otettiin nopea esittelykierros, jonka perään Bluugon toimitusjohtaja Rami Juhela veti napakan yritysesittelyn kertoen mistä Bluugo tulee ja mitä Bluugo tekee. Kokoustiloihin liittyen mainittakoon isona plussana kokoustilan välittömässä läheisyydessä sijainnut baaritiski jääkaappeineen, joka mahdollisti virvoitusjuomien santsaamisen aina sopivissa väleissä häiritsemättä itse esitystä. Yritysesittely teki allekirjoittaneeseen ja ilmeisesti useampaan muuhunkin kuulijaan vaikutuksen ja kysymyksiä Ramille putoili koko esityksen ajan ja keskustelu jatkui vielä kun osa porukasta oli jo siirtynyt saunatiloihin.

Kokoustilan yhteydessä oli baaritiskin lisäksi myös lounge-tila, missä oli hämmentävän mukavat sohvat istuskella. Tosin kovin kauan ei sohvilla malttanut viipyä, kun matka jatkui allekirjoittaneen osalta katetulle ja lasitetulle kattoterassille, mistä näköala oli länteen Mannerheimintien yli. Kyseistä maisemaa hallitsi arkkitehti Reijo Jallinojan suunnittelema ja vuonna 1994 valmistunut ikoninen Terassitalo. Terassitalon

lisäksi huomiota herätti kattoterassin välittömässä läheisyydessä pörräävät tarhamehiläisyhteiskunnat, jotka olivat jo täydessä tohinassa tekemässä hunajaa. Kattoterassin vieressä sijaitsi saunatilat, jotka koostuivat tilavasta pukuhuoneesta, suihkuhuoneesta ja itse saunasta. Suihkutiloissa mahtui suihkuun useampi kerrallaan ja saunan lauteillakaan ei tullut ahdasta vaikka porukkaa olisi ollut enemmänkin. Hieman porukalla hämmästelimme sitä kuinka hämärä sauna on, eikä illan aikana kukaan keksinyt kuinka sinne olisi saanut valot päälle, mutta tähänkin pulmaan joku osasi oikaista että saunan kuuluukin olla

pimeä paikka. Kiuas oli erikoisesti kuusikulmion-muotoinen ja sijaitsi keskellä saunatilaa, joten löyly tuntui jakautuvan mukavan tasaisesti ja saunassa oli myös toimiva ilmanvaihto joten siellä jaksoi istuskella pidempäänkin. Kovimpien löylyttelijöiden mielestä kiuas oli ehkä hieman vaisu, koska kivet pääsivät viilenemään nopeasti heti kun heitettiin vähänkin enemmän löylyä, mutta kiuas tuntui lämpenevän nopeasti heti kun vähän piti taukoa löylynlyömisestä. Yhtenä taukoaktiviteettina pääsimme nauttimaan Bluugon tarjoamat pizzat neukkarin baarissa ja löylyttely jatkui viimeisillä lähes iltakymmeneen asti, jonka jälkeen poistuimme Bluugolta Helsingin yöhön.

Tapahtuma oli kokonaisuudessaan erittäin jees, isot kiitokset Sarasmalle sen järjestämisestä ja Ramille mainiosta yritysesittelystä! Jatkot jäivät tällä kertaa tosin väliin kun ei Ruskeasuon eikä Pikku-Huopalahden alueelta näytä löytyvän ilta-aikaan aukiolevaa ravitsemusliikettä pl. pizza- ja kebab-luukut. Yrityssaunoista on aina jäänyt kiva ja etuoikeutettu fiilis, kun pääsee tutustumaan uusiin tai jo tunnettuihin yrityksiin saunaillan merkeissä eikä tämäkään yrityssauna tehnyt poikkeusta.

Kirjoitus: Aki Hytönen
Kuvat: Arttu Uskali

Saunaseura Vastaiskun sauna Maaliskuun 2023 / UpCloud

Siitä on vuosia kun viimeksi pääsin osallistumaan seuran saunaan. Muistaakseni viimeisin sauna missä olin mukana on ollut vuonna 2019. Vanhat tarinat kertovat, että olen ollut itse mukana viimeksi Gapps saunassa, minkä itse järjestin.

Valitettavasti koronavuodet sekä omalta kohdalta lapsen syntymä sekä muutto takaisin kotikunnille Turkuun hankaloittivat mahtavien Vastaiskun ystävien näkemistä useamman vuoden ajan. Onneksi päätökset omaan päivittäisen työn tekemisen ja vapaa-ajan vieton osalta mahdollistivat vihdoin osallistumisen toimintaan. Vaikkakin näiden ystävien kanssa on ollut päivittäistä viestien vaihtoa, ei se korvaa saunomisen ja saunakulttuurin tuomaa vapautta ja läheisyyttä. Iso kiitos siis tässä kohtaa jo tekstiä kaikille osallistuneille. Olette erittäin minulle erittäin tärkeitä jokainen osana Vastaiskua.

Pidin erittäin paljon myös siitä, että paikalla oli itselleni paljon uusia kasvoja. Mahtavaa nähdä Vastaiskun kasvavan ja että tehty työ jäsenhankinnan osalta on kantanut hedelmää.




Sitten itse kokonaisuuden kokemukseen!

Kyselin illan aikana miten he ovat kokeneet UpCloudin saunan ja viesti oli erittäin positiivinen. “On täällä aiemminkin saunottu” -mielestäni kertoo hyvin sen, että saunaelämys on hyvin mietitty. Voin myös itse allekirjoittaa tämän.

Itselleni saunan ulkopuoliset puitteet näyttivät enemmän kuin erinomaisilta. Löytyi pelejä, oli paljon istumatilaa, oli baaria, terassi oli kutsuva (vaikkakin kesällä varmasti huomattavasti parempi) ja itse koko toimiston miljöö oli hieno. Pieni miinus kuitenkin toimiston sinertävistä seinävaloista – omaan silmään hieman mauttomat. Illan aikana ei ainakaan oman tarkkailun puolesta kukaan koskenut tarjolla oleviin peli mahdollisuuksiin tai muihin oheislaitteisiin. Tästä syystä lasken arviota pisteellä. Todella paljon erilaisia konsoleja, arcadeja ja toistojärjestelmä tiloista löytyi pidempäänkin tutkimiseen.


Saunaosasto oli laaja. Suihkuja oli kummallakin puolella itse löylyhuonetta, joten kastautuminen ennen lauteille nousua sujui erinomaisesti. Peseytymistä varten löytyi omat koppinsa, missä sai kropan hoidettua puhtaaseen kuntoon saunomisen jälkeen. Sauna itsessään oli tuloseinältään täysin lasinen. Ovi sekä lasinen seinä päästivät löylyä karkaamaan, mutta tämä ei itseäni ainakaan hirveästi kokonais kokemuksen osalta haitannut. Kiuas itsessään oli tehokas, joten löylyjä pystyi heittämään usein ja näin pystyttiin kiertämään karkaamisen tuomat haasteet

Mielenkiintoisena erikoisuutena UpCloudin saunassa olivat katossa olevat sumuttimet. Nämä sumuttimet ja niiden syöttämä lämmin vesi löylyhuoneeseen ymmärtääkseni keräsivät lämmön “hukkaan” menneistä löylyistä. Istuin ensimmäisten löylyjen aikana poissa suoran sumutuksen alta ja mielestäni niiden tuottama kosteus tilaan oli erittäin miellyttävä. Itse pidän kosteista löylyistä ja tällä tavalla suurin purenta saatiin heittojen osalta erittäin mieluisaksi itselleni. Kun siirryin sumuttimen alle oli kuitenkin tarina täysin eri.

Tuntui kuin olisin huonossa suihkussa. Sumuttimien suuntaus mielestäni ei siis pitäisi olla suoraan saunojiin vaan mieluummin vaikka katon tasaisesti. Näin kosteutta saataisiin pidettyä yllä löylyhuoneen laajuudelta, mutta itse vettä ei pärskittäisi suoraan saunojien päälle.

Yleisesti sauna ja tilat olivat omasta mielestäni yksiä parhaimpia tiloja missä Vastaiskun saunoissa olen käynyt. Jatkoille en itse lähtenyt, koska matka takaisin kotiin Turkuun alkoi vielä saunomisen aikana.





UpCloud sauna

Sauna4 / 5
Oheislaitteet4 / 5
Jatkot? / 5
Seura5 / 5
Arvosana4,25 / 5

Kirjoittanut: Severi Sjöblom

Lisää tietoa isäntäyrityksesä: UpCloud ja avoimet työpaikat

Lue myös edellisestä vierailusta UpCloudilla https://www.vastaisku.fi/2022/02/joulukuun-sauna-upcloud-ja-helmikuun-sauna/

Lokakuun sauna: Fortinet

Lokakuun sauna: Fortinet
Tila: Life Science Center, Keilaranta, Espoo
Ajankohta: to 13.10.2016
Lokakuun saunan aiheena oli yritysvierailu Fortinetin isännöimänä. Tämä globaali tietoturvayritys toimii Suomessa pääasiassa Espoon Keilarannassa sijaitsevan Life Science Centerin tiloissa. Rakennuskompleksin ylimmässä kerroksessa sijaitsevat väljät ja tyylikkäät saunatilat tarjosivat loistavan paikan tutustua yritykseen toimintaan yritysesittelyn ja tietysti saunomisen merkeissä. Samalla tilaisuus mahdollisti mukavat puitteet Vastaiskun sääntömääräiselle syyskokoukselle.
Mielenkiintoisen yritysvierailun aihe keräsi paikalle runsaasti Vastaiskun jäseniä, yhteensä 23 kappaletta. Aluksi tilaisuuden isäntä, Vastaiskun perustajajäsen Janne Paananen piti kattavan yleisesittelyn yrityksen toiminnasta. Monelle osallistujalle tämä oli varsin tervetullutta tietoa, sillä globaalista ja kansainvälisesti suuresta koostaan huolimatta Fortinet yrityksenä oli melko lailla tuntematon. Janne onnistui esittelyssään hyvin ja varmasti jokaiselle yritys on astetta tai paria tutumpi nyt jatkossa – ja ennen kaikkea varteenotettavan oloinen tekijä tietoturva-asioihin liittyen.
Yritysesittelyn jälkeen oli aika nauttia talon tarjoiluista, jollaisena toimi runsas ja herkullinen uunimakkara – perunasalaattimenu, jonka kyytipoikana oli erilaisia asiaankuuluvia ruokajuomia janoa sammuttamaan. Ruokailun yhteydessä hoidettiin Vastaiskun sääntömääräisen syyskokouksen pitäminen, joka sujui perinteiseen malliin tehokkaalla tahdilla, mutta kattavasti.
Loppuilta sujui mukavasti saunomisen merkeissä. Kuten todettu, saunatilat tarjoavat varsin tyylikkäät ja väljät puitteet saunomisaktiviteettien harjoittamiseen: itse löylyhuoneeseen mahtui kerralla likimain 15 saunojaa ja sen yhteydessä oli mukava katsoa lähes koko seinän kokoisesta ikkunasta avautuvia maisemia. Suihku- sekä pukuhuonetilat ajoivat hienosti asiansa nekin. Ainoana pienenä miinuksena tuli todettua, että saunatilojen laattalattiat olivat märillä jaloilla käveltäessä varsin liukkaat. Vastaisku suosittelee siis kohtuutta alkoholinkäytössä saunomisen yhteydessä, jotta vältetään helpommin isoimmat onnettomuusriskit 🙂
Kiitokset Fortinet!
Loki: Ville Niilekselä

Huhtikuun sauna: Haalarinkastajaiset

Tapahtuma: Huhtikuun sauna: Haaga-Helian Haalarinkastajaiset
Tila: Vihtori @ Hietsu
Ajankohta: ke 27.4.2016
Huhtikuun sauna oli vuoden ensimmäinen varsinainen Vihtori-sauna, ja sitä juhlistettiin Haaga-Helian haalarinkastajaisissa. Ilma oli poutainen, ja hyytävän kylmästä tuulesta huolimatta rastilla riitti vilinää niin vastaiskulaisten kun fuksienkin ansiosta. Rastina oli perinteinen saunalaulu, uhkarohkeimmat kävivät saunan lisäksi Itämeressä kylpemässä.
Presidenttikin sattui Lennuineen keskelle haalarinkastajaishumua, mutta saunassa Saulia ei tietojen mukaan näkynyt.
On aina kiva saada Vihtori talviteloilta käyttöön ja löylyt olivat erityisen tervetulleita näin huhtikuisessa kylmyydessä.

Lokakuun sauna: Futurice

Tapahtuma: Lokakuun sauna: Futurice
Tila: Annankatu
Ajankohta: to 29.10.2015
Pimeänä ja kylmänä lokakuisena iltana oli mitä mainiointa pasta saunomaan Futuricen vieraaksi Helsingin keskustaan. Lyhyellä matkalla Futuricen tilojen läpi saunalle pääsimme vilkaisemaan mukavan valoisaa ja värikästä toimistoa. Saunalla kuulimme todella ytimekkään ja hyvän presentaation siitä, mikä on Futurice. Tämän jälkeen kysymysten ja vastausten muodossa saimme hyvän kuvan siitä, millainen paikka Futurice on työskennellä.
Vaikka sauna olikin muistunut laittaa päälle vasta hieman ennen Saunaseuran paikalle saapumista oli se erittäin lämmin naisten lähtiessä lauteille. Hetken päästä miehetkin pääsivät liittymään seuraan. Sauna oli erittäin lämmin ja pysyin lämpimänä pitkään, löyly oli miellyttävä ja lauteet tilavat. Sauna oli hyvin valaistu ja pienet sumennetut ikkunat takkahuoneen puolelle antoivat oman mukavan tunnelmansa saunaan. Onneksi välillä pääsi takkahuoneen tai parvekkeen puolelle vilvoittelemaan ja nauttimaan Futuricen tarjoamista juomista ja pienestä purtavasta.
Futuricen luoma vapaa ja innovatiivinen tunnelma tarttui selkeästi myös vastaiskulaisiin. Keskustelu kävikin vilkkaana illan mittaan niin saunassa kuin takkahuoneessakin, minkä lopputuloksena syntyi jopa uusia yritysideoita. Vaikka ilta olikin kohtalaisen lyhyt ja suuri osa porukasta poistui klo 21.30 aikoihinn, olivat kaikki hyvin tyytyväisen oloisia illan kulkuun. Uloskäynti sokkeloisesta rakennuksestakin löytyi yhteisvoimin.
Loki: Heini Jylhä