Elokuun sauna: Gapps

Elokuussa saunoimme Gappsin houstaamassa saunassa Helsingin paasivuorenkadulla sijaitsevassa saunat.fi saunassa.
Saunaan osallistui jäsenistöä parikymmentä ja oli paikalle saapunut myös muutamia koejäseniä.


Tilaisuus eteni tutulla kaavalla, jossa Gappsin edustajat Severi Sjöblom ja Janne Taisto avasivat Gappsia yrityksenä ja heidän omaa rooliaan yrityksessä, sekä Googlen systeemien ympärillä pyörivää bisnestä.
Esittelyn ja kyssäreiden ohessa aloitettiin jo harventamaan Gappsin tarjoamia virvokkeita jääkaapeista. Kiitoksia myös niistä.


Tämän jälkeen siirryttiin saunomaan. Saunoja löytyi jännittävästi kaksin kappalein tästä tilasta ja ne olivat molemmat miellyttäviä. Löylyt olivat sopivan kosteat, mahdollistaen pitkäkestoisen viihtyvyyden saunassa.
Saunat olivat myös ihan hyvän kokoiset, tosin omasta mielestäni ehkä se, että on kaksi noin 10 hengen saunaa ei ole niin hyvä minglailulle kuin jos olisi yksi iso missä kaikki pääsisivät kerralla samaan tilaan.
Mutta hyvin tuo toimi noinkin.


Saunomisen ohessa käytiin myös vilvoittelemassa tilan uima-altaalla. Kovimmat vesipedot haastoivat altaan virtauslaitteiston uimalla ajastettua minuutin kestoista ryöppyävää virtaa vasten tavoitteena päästä koskettamaan altaan päätyä mistä vesivirta puski kuin paraskin koski. Jossain vaiheessa iltaa paikalle löytyi myöss pizzakuriiri mittavan pizzatilauksen kanssa. Ruokailun ohessa ja sen jälkeen ilta jatkui vahvasti sauna -> allas -> sauna taktiikalla.


Kaiken kaikkiaan sauna oli oikein onnistunut ja viihtyisä. Kiitoksia Gapps ja kiitoksia jäsenet tästä(kin).

vastaisku

Saunaseura Vastaisku. Supporter of sauna culture in Finland since 2002.